perjantai 21. joulukuuta 2012

jouluna 2012

Joulurauhaa  kaikille  joulua  ja

Menestyksellistä uutta vuotta 2013

toivottaa Puhoksen kylätoimikunta

Sinä iltana puhalsi tuuli pilvet lähelle maata
ja taivaalla tähdet tanssi.
Sinä iltana tähdistä taivaan pienin peitteelle
putosi ja siinä hetken lämmitellen lepäsi.
Tähti pienin meille lempeästi loisti
ja linnunradasta hiljaa lauloi.
Sen siivistä satoi kultaa, kun se hiljaa nauroi.

Heli Pukki/Ideri

sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Kylätoimikunta osallistui Perinnepäiville 7-8.7 2012 talkoilla, kahvituksella ja makkaranpaistolla yhdessä Marttojen kanssa.

Elomarkkinoihin Koivikon Kartanolla 15.9. 2012 kylätoimikunta osallistui makkaranpaistolla ja kahvituksella lettujen kera. Tällöin oli mukana myös Martat.

TULEVAA:
Osallistutaan PUVEN kanssa latupohjan kunnostukseen ja ylläpitoon.
Talkoo ajankohta ilmoitetaan myöhemmin.

Tuleekohan paljon lunta tulevana talvena, kun  pihlajassa on paljon marjoja. Vanha sanonta pihlaja ei kestä kahta  marjoja ja lunta?????


7.10 17.30-19.30  alkaa aikuisten liikunta/peli/jumppa/ venyttely illat  Seuratalolla. Sisäkengät mukaan ja jos mahdollista niin jumppamatto. Jatkosta sovitaan tällöin.
      TERVETULOA MUKAAN , ENNAKKOLUULOTTOMASTI!!!

lauantai 29. syyskuuta 2012

Hei!

Tulihan ne heinäkuun helteet ja menivät.  Nyt on metsässä mustikoita, kanttarelleja ja myös vatut alkavat olla kohta kerättävissä.   Metsästä saa itselleen energiaa varsinkin kun välillä halailee puita.  Marjoista saa hyvän maun suuhun, vitamiineja ja kun jaksaa säilöa vielä talvellakin.
Itikat vain vaivaavat tai jos ajattelee positiivisesti kui naapuri, hän tuumasi etteipä tarvitse olla yksin, no ei todellakaan.

Minäkin muistutan Seurantalon kattoremontista ja talkoista, seuraa Puhoksekylän sivuja ilmoitustauluja. Tervetuloa talkoisiin!

Elokuun kuutamoiltoja odotellen  terveisi Aulikki

maanantai 4. kesäkuuta 2012

kesä 2012

Hei mattolaituri kunnostettiin monen hengen voimalla.
Ilmojen antaessa myötä tervetuloa Puhokseen mattoja pesemään ja  nauttimaan kauniista maisemista.
Muistathan viedä omat roskasi pois.
Halutessasi voit avustaa kylätoimintaa haluamallasi summalla tilille 515304- 268052

Lisäksi kylätoimikunta vuokraa navetalla olevaa grillikatosta erilaisiin tapahtumiin, esim makkaranpaistoa,  päiväkahvittelua , rantakalaa ym. Tarkempia tietoja ja avaimen saa Kylätoimikunnan pj Hemmo Sonne puh 0400809089

Kaunista ja lämmintä kesää kaikille!



sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Mattolaiturin huoltotalkoot ti 29.5.2012 klo 17.30.
Siivotaan ja nostetaa laituri suoralleen. Kahvia tarjolla! Tervetuloa!

maanantai 21. toukokuuta 2012

Mattolaiturin

Mattolaituri kunnostetaan ja se on mattojen pesua varten EI autojen

Kylätoimikunnan terveiset

Kesäiset terveiset kylänasukkaille ja vieraille. Tavataan perinnepäivillä 7-8 heinäkuuta Puhoksen navetalla.